Tammikuu 2009Kirjoitettu: 2009-01-05 Uusi vuosi on alkanut. Täytyy sanoa, että vanha vuosi oli aika vauhdikas. Kevät meni kaupan, etätöitten ja syksyllä aloitetun Markkinointi-instituutin kirjanpitäjän tutkinnon parissa. Tämän tutkinnon sain suoritettua loppukesästä erillisellä tentillä kun selkävaivat eivät sallinneet toukokuussa tenttiin matkustamista, ja opiskelukaan ei oikein seisaallaan sujunut. Kesäsesongin jälkeen on aikaa mennyt näissä muuttopuuhissa. Kaupan tavarat on siirretty Sepänkylään, mutta ne odottavat nyt pinoissa yhdessä luokkahuoneessa siihen asti kunnes huonejärjestelyt ja remontit saadaan tehtyä. Olemme aloittaneet remontin Sepänkylässä omista tiloistamme. Osa huoneista on jo saatu aika hyvään malliin, ja seuraavaksi on vuorossa kylpyhuonetilojen remontointi. Tarkoituksenamme on aloittaa kesällä pienimuotoinen aamiaismajoitustoiminta. Yksi luokkahuone jaetaan kahdeksi majoitushuoneeksi, ja kolmantena majoitushuoneena voidaan käyttää yläkerran vierashuonetta. Huoneet kalustetaan osittain osto- ja myyntiliikkeemme tavaroilla, joten mahdolliset yöpyjät voivat ostaa kalustusta mukaansakin. Olemme nyt asuneet Puumalassa noin puolitoista vuotta. Kokemuksia ja elämyksiä on karttunut, ja monia asioita on oppinut katsomaan uusin silmin. Elämä pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa on todellakin erilaista kuin täällä maaseudulla, jossa kunnat kamppailevat taloudellisten ongelmiensa kanssa ja väki vähenee. Mietittävää riittää niin yhteiskuntapolitiikan kuin oman henkilökohtaisen elämän kannalta. Terveyskeskuksessa on välillä useammankin arkipäivän jaksoja, jolloin lääkäriä ei ole Puumalassa ollenkaan. Päivystysajan voi tällaisina päivinä saada Mikkeliin. En usko, että monikaan sairas lähtee linja-autolla Mikkeliin ja vaihtaa vielä bussia Pankalammen terveysasemalle päästäkseen .ja Samasta reitistä olisi vielä selvittävä paluumatkalla, jos se aikataulullisesti enää julkisilla onnistuu. Paikkakunnalla ei ole yksityislääkäriä, ja lähimpään kaupunkiin on 60 kilometriä matkaa. Imatralle pääsee arkisin bussilla kaksi kertaa päivässä, Mikkeliin kuusi kertaa päivässä. Helsingissä työmatkoilla käydessäni katselen ihmismassoja eri tavalla kuin ennen. Yhtä paikallisjunaa saattaa Rautatieasemalla odotella satoja ihmisiä. Kun raiteita on useita, ja junat kulkevat useita kertoja tunnissa, on liikkeellä oleva ihmismäärä Puumalan kulmilta katsottuna suunnaton. Käsittämättömältä tuntuu välillä se, että ihmiset jopa juoksevat saavuttaakseen juuri täytenä lähtevän junan, vaikka seuraava samaan suuntaan menevä juna odottaa jo tyhjänä viereisellä raiteella. Saimme valkean joulun ja sähkökatkoja. Katkojen pituus vaihteli alueittain muutamasta tunnista useampiin päiviin. Huoltamamme mökit sijaitsevat ihan kantatie 62:n tuntumassa, mutta sielläkin pisin katkos venähti noin 15 tunniksi. Asiakkailla kuitenkin riitti kärsivällisyyttä ja ymmärtämystä luonnonolojen siirtämälle suunnitellulle kinkun paistoajankohdalle. Joululomalaisten iloksi Sepänkylään on jo avattu hiihtolatu. Tonttimme nurkalta lähtee kymmenen kilometrin hiihtoreitti. Tätä iloa ei eteläisemmässä Suomessa lumettomuuden takia olekaan. Jospa Puumalaan saadaankin tänä vuonna pitkästä aikaa hiihtolomasesonki paikallisten yrittäjien hengenpitimiksi! Kulta-Sepon taloon Rilekin paikalle on tullut jo uusi yrittäjä. Leila Repo avasi sinne Putiikki Ketunkolon joulukuun alkupuolella. Kivan näköisessä puodissa on tarjolla on merkkivaatteita ja kodinsisustustavaraa.
|